10. elokuuta 2013

moikkeliiiis


Muistan ku vuosi sitten näihin aikoihin kaverit alotti seniori -vuottaan lukiossa ja mä istuin kotona ja odottelin lähtöpäivän varmistumista. Mulla oli pariviikkoa aikaa ja tuntu että kaikki pitää nyt hyvästellä ja tehdä tätä ja tuota ennen lähtöä. Tuntu niinku tulisin olemaan poissa täältä 10 vuotta :D Vuosi kuulosti niin pitkältä ajalta olematta täällä tutussa ympäristössä tuttujen ihmisten luona. En voi sanoin kuvailla miten se tuntuu niinku eilispäivältä ku vielä odottelin perhetietoja. Ja nyt se koko vuosi on jo ohi. Mitä sitä nyt sitten odottaa? 
En tiiä miten saisin lyhyesti ja fiksusti tiivistettyä mun ajatukset tosta koko vuodesta. Oon niin kiitollinen ja onnellinen siitä että päätin lähteä vaihtoon. Se ei ollu sellasta mitä sillon ihan alkuun siitä ajattelin 2 vuotta sitten hakupapereita täytellessä (hitto siitäki jo kaks vuotta...?). Silti mulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa siitä. Tai siis no, ehkä jotain pieniä asioita on jäänyt mielen päälle mitä olis siellä voinu mennä toisin mutta kaikenkaikkiaan fiilis on vaan semmonen että se oli sellanen kokemus mitä ei kyllä ikinä tuu unohtamaan. Hyvine ja huonoine päivineen, molemmista kasvanu ja oppinu ihan hirveesti. 
Ku tulin tänne takasin niin ei todellakaan tuntunu siltä että olin poissa vuoden :D Melkeinpä mikään ei sen kummemmin oo täällä muuttunut ja kaikki on ihan ennallaan. Nyt ku ajattelee koko mennyttä vuotta ja sitä miten paljo muistoja siihen mahtu niin se kaikki tuntuu vaan jotenki ihan niinku se olis ollu unta :D Oon viimeaikoina yrittäny vältellä ajattelemasta sitä liikaa tai kattomasta kuvia ettei iskis ikävä takasin. 
Täällä ollessa ikävöin jenkkeihin ja siellä ollessa Suomeen.. Aina ei voi voittaa :) 

Jos lähtevillä vaihtareilla (tai muillakin) tulee vielä kysymyksiä mieleen niin laittakaahan tulemaaan! :)




5. elokuuta 2013

home sweet home

Moikka! Melkein voisin sanoa että ihan hävettää tulla kirjottelemaan tänne näin pitkän tauon jälkeen..:D OON HENGISSÄ. Ja Suomessa!! Jenkeissähän mulla siis hajos toi kone kuten oon varmaan aiemmin sanonutkin ja olin viimeset pari kuukautta ilman ja en saanu esim. kuvia minnekkään! Suomeen oon palannut jo 4 viikkoa sitten ja sen jälkeen ei vaan oo oikeen malttanu istahtaa koneen ääreen sen vertaa että sais aikaseksi tulla kirjotteleen tänne jotain. 

Kun koulut loppu niin mentiin siis pariksi viikoksi Kaliforniaan mun hostäidin kanssa. Yritän tässä muistella mitä kaikkea touhuiltiin! Okei elikkäs.., ensin suunnattiin Livermoreen mun hostäidin tädin ja sedän luo ja vietettiin siellä muutama päivä. Ne on kyllä söpöimmät pikku vanhukset ja niiden kanssa viihtyy vaikka olis ite vähän nuorempikin :D Käytiin niiden kanssa San Franciscossa käveleskelemässä ja päivällisellä Cliff Housella, patikoimassa, kiertelemässä Livermoren keskustassa ja yks päivä vietettiin siellä paikallisella outlet-ostoskeskuksella. 

Livermoressa oleskelun jälkeen suunnattiin auton nokka kohti etelä-kaliforniaa Los Angelesiin. Siellä yövyttiin mun hostäidin kaverin ja sen perheen luona Huntington Beachilla. Se oli kyllä tosi kiva pieni rantakaupunki ja silti sopivan automatkan päässä siitä että mentiin kahdeksi päiväksi Disneylandiin. Tai no toisena päivänä mentiin sinne ''Disney California adventures'', mikä oli suunnattu vähän vanhemmalle porukalle. Paikka oli toki söpö ja ihan käymisen arvoinen mutta en nyt sanoisi että oli tarpeeksi mitään mun makuun olevia hurjia laitteita kummassakaan :D Jonotusaikaakin oli joihinkin laitteisiin parhaimmillaan 3 tuntia. 



Huntington beachilta lähtiessä takaisin kohti pohjosempaa Kaliforniaa me poikettiin tsekaamassa Hollywood. Pakkohan se nyt oli nähdä vaikka hostäiti oli etukäteen mua varotellut että älä sitten pety ja että ei se oikeesti oo mitään mitä ihmiset kuvittelee sen olevan. No joo ja jos multa kysytään niin oikeassa oli :D Yks cool juttu tosin oli! Kun ajettiin sinne (ja kattelin siinä ympärilleni että tääkö tää Hollywood sitten niinku on), nähtiin kameramiehiä ja porukkaa rysässä ja aateltiin käydä kattomassa mitä sielä oikein tapahtuu. Käytiin sit laittamassa auto parkkiin ja käveltiin sinne missä kaikki oli ja kappas sielä oli Jennifer Lopez! Se sai sen oman tähtensä siihen Walk of fameen ja päästiin sit todistamaan just sitä :-) Siellä näky puhumassa myös Pitbull ja Jane Fonda. No mutta joo, se siitä.. Sinänsä siis Hollywood oli vaan likanen pieni osa Losia jossa oli tähtiä nimien kera kävelytiellä ja narkkareita kadunlaidalla. Tässä siis mun mielipiteeni :D Mutta tulipahan sekin nähtyä.



Loppuaika vietettiin Santa Rosassa missä mun hostäiti on asunu lapsuutensa ja missä sen perhe ja sukulaisia asuu. Hengailtiin sen perheen kanssa ja ne piti mulle myös sukulaisten kesken läksiäiset :) Mun hostäiti tuli siinä sitten kipeeksi ja lähettiin suuntaamaan takasin päin vähä suuniteltua aiemmin ja mulla oli pari päivää enemmän aikaa nähdä vielä kavereita ja pakkailla. Matkalla kotiin poikettiin Santa Cruzissa missä oli semmonen huvipuisto rannalla ja kierreltiin sielä jonkin aikaa :)



Viimesenä iltana osaa mun parhaista jenkkikavereista tuli sit meille yöks ja valvottiin porukalla siihen asti että oli aika lähteä lentokentälle. Eipä toki väsyttäny sit paljoa mutta ihan mukavasti tai sit vetää zetaa suurimman osan lennoista niin meni aika nopeesti :) 
Ei sitä kyllä vaan voi sanoin kuvailla millaset fiilikset oli ku oli viettäny elämästään vuoden siellä, tutustunu ihaniin ihmisiin ja tottunu elämäänsä siellä ja yhtäkkiä koittiki se päivä että piti sanoa heipat sille kaikelle. 


Sain viimesenä iltana tämmösen lipun mihin kaikki oli kirjotellu koulussa kaikkee :3
Finland <3
Pysykäähän vielä kanavalla tuun luutavasti vielä jatkamaan ainaki parin postauksen voimin :-)

10. kesäkuuta 2013

We knew this day would come, we knew it all along, how did it come so fast?

Moikkamoi! En oo hetkeen kirjotellu syyna se etta rakas koneeni on rikki :D Kirjotan tassa koulun koneella eli ei oo A:ita ja O:ita pisteiden kera. Hmm mitahan kaikkea tassa on tapahtunu sen jalkeen ku oon viimeksi kirjotellu... Ainakin oli prom, oltiin joukkueen kanssa telttailemassa softball-kentalla, oltiin camping kaveriporukan kanssa, softball -kausi loppui, ollaan oltu uimassa ja muutenvaan makoilemassa rannalla, oli graduation, oon nauttinu lamposista paivista, alottanu pakkauksen, paassa on pyoriny kauheesti ajatuksia kotiin lahdosta ja oon ollu viimesia paiviani amerikan high schoolissa. Outoa ajatella etta taa koko vuosi on nyt oikeesti ihan lopuillaan. Lauantaina kaytiin lentokentalla sanomassa heipat yhdelle tanskalaiselle tytolle joka asui viereisessa kaupungissa ja jonka kanssa ollaan oltu tekemisissa tan vuoden aikana aina silloin talloin ku on tehny mieli jutskailla toisen vaihtarin kanssa. Eilen olin toisen tanskalaisen tyton laksiaisissa, joka lahti tanaan kotiin. Tanaan luvassa yllatyslaksiaiset meidan koulun Brasilialaiselle vaihtarille joka lahtee keskiviikkona kotiin. Ihan outoa etta kaikki lahtee nyt jo kotiin ja mulla on aikaa viela heinakuun toiseen paivaan saakka. Todellisuudessa mulla on vaan alle viikko jaljella taalla itse Oregonissa. Kaks paivaa koulua jaljella, torstaina lahdetaan pariksi viikoksi Californiaan ja tullaan takasin ihan muutamaa paivaa ennen kun mun on aika lahtea takas Suomeen. Sen takia oon yrittany pakata nyt jo, etta saa sitten viimesina paivina keskittya tekemaan jotain muuta. Viime viikkojen yleisin lause on varmaan ollu etta ''we need to hangout before you leave!'', ja todellisuus on se etta en tuu enaa viettaa aikaa jokasen kanssa erikseen ennen lahtoa :(  Varmaan suunnitellaan jonkinnakoset yhteis laksiaiset meidan koulun saksalaisen vaihtarin kanssa jonka kanssa meilla on aika paljon samoja kavereita :) En saa mitenkaan kameralta kuvia tanne tms joten isken tahan kotona vaan pari kannykka kuvaa puhelimesta, sori! (Eli laatu on taas jotain parasta...haha.) Kunhan paasen takaisin Suomeen postailen sitten enemman kuvia viimesilta viikoilta ja Californiasta ku kerkeilen :) 



17. toukokuuta 2013

It feels like one of those nights

Moikka! Teen tämmösen nopeen ilmotusmuotosen postauksen kännykällä että mun kone tai siis sen näyttö päätti tossa viimeviikolla ettei se enää toimi. Tiedoksi siis ellei musta kuulu hetkeen mitään. Yritän kyllä jollainkeinolla päivitellä tänne sen minkä pystyn ja ehdin. Viimesiä viikkoja vedellään ja tiedossa on aika paljon kaikenlaista ohjelmaa ja sekavia fiiliksiä kotiinlähdöstä! Softballista päästiin play-offeihin eli kausi jatkuu vielä. Tänään illalla luvassa täällä kaikkien kauan odottama prom, tuun kertoileen tänne millanen oli kunhan pystyn!! :-) 


6. toukokuuta 2013

minä täällä hei

Moikkamoi! En oo taas hetkeen ehtiny kirjotella joten pahoittelut siitä, ajattelin nyt tulla ees vähä laittamaan jotain kuulumisia tänne. Tulee tämmönen seminopee kuvaton postaus ja kerron vaan vähä nopeesti viimeaikojen tapahtumista :-) Eilen katoin kalenteria ja tajusin että about kaks kuukautta jäljellä ennen kotiin lähtöä. Ihan järjetöntä miten nopeesti aika voi mennä. Vaikka tiedän että mulla tulee tänne ihan mieletön ikävä eikä tätä vuotta tuu koskaan saamaan takasin niin silti oon toisaalta innoissani ajatuksesta päästä takas Suomeen. Nää viimeset kuukaudet on tässä nyt aikalailla täynnä ohjelmaa joten oon varma että tää aika tulee menemään tästä entistäkin nopeemmin.

Viimeaikoina ihan tosi suuri ajasta on menny softballin kanssa. Nyt kun alkaa kausi olemaan pikkuhiljaa lopuillaan ja on tulossa tärkeempiä pelejä niin on ollu nyt useesti lähemmäs kolmen tunnin reenejä joka päivä.
Viime perjantaina joku sai harkoissa idean että mentäis tänään illalla pelaamaan fugitivea meidän joukkueen ja poikien baseball joukkueen kanssa. (En itekkään tajunnu aluksi mutta se on siis tavallaan samanlainen peli ku poliisi ja roisto mutta ''poliisit'' kulkee autoilla ja jokasessa autossa on aina yks tyyppi kyydissä joka nousee autosta ja lähtee jahtaamaan ''roistoja'' aina ku näkee jonkun. Tavotteena oli roistoilla päästä high schoolilta yhteen puistoon ilman kiinni jäämistä. Ihan jännää varsinki ku oli tosi pimeetä!)
Mentiin sit harkkojen jälkeen joukkueella valmentajan luo pitsalle ja siellä aateltiin että kerättäis isompi porukka kasaan pelaamaan sitä joten kaikki postaili Facebookkiin ja Twitteriin siitä ja tekstaili kaikille ja käski levittämään sanaa. Mentiin sit koululle joskus puoli kymmenen aikaan ja yllätyttiin ku sielä oli ihan sairaan paljon porukkaa :D Kaikki päätykin sit niin että poliiseille oli tullu soittoja ku teinejä juoksi ympäri kylää ja lopetettiin sit lopullisesti siihen ku joitain oli joku vihanen ilmeisesti omaa markkiaan puolustava asukas uhkaillu aseella. Welcome to America :D

Tänä viikonloppuna olin torstaista sunnuntaihin yksin kotona koska hostäiti meni Californiaan sukulaisten luo jonka takia mulla on ollu joka yö joku kaveri yötä ettei tarvis yksin pelätä tääl :D Ite en lähteny mukaan koska meillä oli lauantaina softballin ''senior night'' ja näillänäkymin kauden vikat kotipelit jotka voitettiin molemmat. Perjantaina ostettiin iso kasa mässyä ja pidettiin leffa-ilta ja eilen muutama kaveri tuli tänne muuten vaan istumaan iltaa :) Tänään hostäiti palas sit reissultaan ja käytiin leffassa yms. Huomenna taas kouluun. Sitäkin enää kai joku viitisen viikkoa vaan jäljellä! Ja 8 viikkoa niin oon Suomessa :-)
Ps. Täälä on jo viimeaikoina ollu lähemmäs 30 astetta lämmintä eli kelpaa ihan juu!



12. huhtikuuta 2013

Portland and Seattle

Hellurei! Viime viikolla siis matkattiin vaihtariporukan kanssa parin päivän Portlandissa oleskelun kautta Seattleen :-) Oli tosi kivaa taas viettää välillä aikaa muiden vaihtareiden kanssa ja oon tosi onnellinen että oon tutustunu noihin kaikkiin ihmisiin!
Mutta joo, oli tosi kiva reissu siitä huolimatta että satoi oikeestaan melkein koko aika siellä ollessa. Ainaki nyt uskon että ihmiset puhuu totta kun ne sanoo että Pohjois-Oregonissa ja Washingtonissa sataa paljon hah.
Jonku epäsuomalaisenki jalka tunkeutu kuvaan.... Niin ja eripari sukat on parasta
Gumwall
Oli pakko käydä tsekaamassa maailman ihkaeka Starbucks!